Pääsiäissaari

 - maailman napa

Pitokura, maailman napa

Pääsiäissaari-nimen keksi alankomaalainen löytöretkeilijä Jakob Roggeveene, joka "löysi" saaren pääsiäissunnuntaina 6. huhtikuuta vuonna 1722. Rakkaalla lapsella on kuitenkin monta nimeä, ja alun perin saari on tunnettu mm. nimillä Mata ki te rangi (Silmät, jotka katselevat taivasta) Te pito o te henua (Maailman napa) ja Rapa nui (Suuri saari). Pääsiäissaaren kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohde.

Rapanuit

Moai Hinariru, Rano Rarakussa

Polynesialaiset heimot asuttivat Pääsiäissaaren vuosien 900 - 1200 välillä. Löytöretkeilijöiden saapuessa saarelle siellä oli kaksi polynesialaisperäistä ryhmää, jotka elivät korkeakulttuuria. Viljelykasveista tunnettiin banaani, bataatti ja sokeriruoko ja kotieläiminiä pidettiin kanoja. Lisäksi kalastettiin ja pyydystettiin lintuja. Asukkaita oli enimmillään parikymmentätuhatta ja he puhuivat muinaismangarevaa ja heillä oli oma kirjoitusjärjestelmä, rongo rongo.

Alkuperäinen väestö eli rapanuit vähenivät seuraavan sadan vuoden aikana noin sataan henkeen. Kosketus ulkomaailmaan toi tullessaan kulkutauteja, isorokkoa ja tuberkuloosia, joita vastaan rapanuilla ei ollut vastustuskykyä. Väestöä hävisi myös perulaisten orjiksi guano-kaivoksille ja lähetyssaarnaajien mukana Tahitille.

Chile valloitti Pääsiäissaaren alusmaakseen vuonna 1888 ja rapanuit jäivät eristyksiin. He saivat matkustusoikeuden kansalaisoikeuksien myöntämisen mukana vuonna 1966 ja 1900-luvun lopussa maita alettiin palauttaa takaisin rapanuille. Nykyään saarella on vajaat neljä tuhatta asukasta, joista suurin osa asuu sen ainoassa kaupungissa Hanga Roassa. Yli puolet asukkaista on rapanuita.

Mario ja Vesku, taustalla Ahu Tongariki

Elävien asukkaiden lisäksi Pääsiäissaarella on 887 kivipatsasta eli moaita. Ne on veistetty vuosien 1250 ja 1500 välillä ja ne esittävät aikansa tunnettuja merkkihenkilöitä. Pitkään uskottiin, että moait ovat vain päitä, mutta niille on paljastunut arkeologisten kaivauksien myötä hiekan ja maan peittämät vartalot, joten ne ovat suurempia kuin aiemmin on uskottu. Suurin moai on keskeneräiseksi jäänyt 21-metrinen, nimetön teos Rano Rarakussa. Suurin moai-ryhmä on 15 patsaan Ahu Tongariki.

Mario soittaa reikäistä kiveä kuin isoa kukkopilliä

Asuimme kodikkaassa Tupa-hotellissa Hanga Roan kaupungissa. Huoneessamme oli terassi merelle ja terassilta meille tuli pieni sisilisko ihan sänkyyn asti. 

Hotelli järjesti meille oppaan ja auton retkelle saaren ympäri. Oppaaksemme tuli Mario, syntyperäinen rapanui ja pelimanni, loistotyyppi.  

Ajoimme saaren ympäri Ahu Hangan, Rano Rarakun ja Ahu Tongarikin kautta Anakenan rannalle ja sieltä takaisin Hanga Roaan.

Kansainvälistä ruokakulttuuria

Pääsiäissaaren kotoperäisiä ruokia ovat hedelmät ja marjat. Lisäksi saarella kasvatetaan lehmiä, mulleja, hevosia, lmpaita ja kanoja. Kaikki muu ruoka tuodaan mantereelta tuhannen kilometrin päästä. Matkaoppaat ja reppureissaajien blogit varoittelevat ruoan kalleudesta ja kehottavat ottamaan mantereelta evästä mukaan. Ruoka on meidän peukalotuntuman mukaan Pääsiäissaarella noin kolme kertaa kalliimpaa kuin Chilessä eli korkeintaan saman hintaista kuin Suomessa ja Pohjoismaissa yleensä.

Ravintola Dominican oli saaren itärannan pääkadun varressa. Omistaja on kuubalaissyntyinen, siitä nimi Dominican. Listalta löytyi kalaa, kanaa ja nautaa erilaisilla lisukkeilla. Otimme naudan pihvit, toisen sieni-pekonikastikkeella ja toisen kolmen juuston kuorrutteella. Lisukkeikkeiksi sai valita eri tavoilla tehtyjä perunoita, bataattia, kasviksia, riisiä tai maniokkia. Ruoka oli hyvää ja pihviannokset maksoivat reilun kympin kappale. Aperitiiveiksi nautimme caipiroskan ja pina coladan, joissa ei oltu rommia säästelty. Saman tyylisiä pieniä ravintoloita oli pääkadulla useita, joten meidän mielestä puheet Pääsiäissaarten kalliista hinnoista ovat suuresti liioiteltuja.

Orongon kivikylä

Villihevosia

Eurooppalaisten tulon jälkeen alettiin palvoa Makemake-jumalaa, joka oli luonut saaren ihmiset. Makemake-kulttiin liittyi lintumieskilpailu. Kun oseaniantiirat (gaviotín pascuense) saapuivat keväisin Motu Nui -saarelle, järjestettiin kilpailu siitä, kuka ehti käydä hakemassa ensimmäinen munan. Heimopäälliköt valitsivat tehtävään parhaan miehensä, joiden tehtävä oli uida parin kilometrin matka Motu Nuin -saarelle ja hakea sieltä oseaniantiiran muna.

Tehtävä oli vaarallinen, monet hukkuivat tai päätyivät haiden ruuaksi. Kun ensimmäisen munan löytäjä palasi Orongoon, hänen päällikkönsä kruunattiin vuoden ajaksi lintumieheksi, koko yhteisön päälliköksi Tangata manuksi. Lintumieskipailut päättyivät vuonna 1878 kun saarelle tuli katolinen kirkko.


Paasiaissari oli ehdottomasti mielenkiintoinen paikka, jossa voisi viettaa pitemmankin ajan kuin pari paivaa. Tanne tullaan ehka viela uudestaan.